Puistoon rakennettiin läpinäkyvät vessat – uskaltaisitko käyttää?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Moni toivoo julkisilta vessakäynneiltään edes jonkin sortin yksityisyyttä muilta ihmisiltä. Nyt Tokioon on kuitenkin rakennettu julkisia wc-tiloja, joiden seinät ovat läpinäkyvät.

Idea voi kuulostaa erikoiselta, mutta aivan kaikkien ohikulkijoiden silmien alla vessoissa ei kuitenkaan tarvitse asioida. Niiden seinät ovat nimittäin älylasia, joiden läpinäkyvyys vähenee asiakkaan lukitessa oven. Lasiseinien läpi saattaa silti erottaa sisällä olevien ääriviivat.

Arkkitehtifirma Shigeru Ban Architectsin suunnittelemia vessoja on pystytetty kahteen Shibuyassa sijaitsevaan puistoon. Läpikuultavien seinien tarkoituksena ei ole niinkään mahdollistaa tirkistelyä tai saada niiden käyttäjät pelkäämään yksityisyytensä puolesta. Sen sijaan tarkoituksena on, että vessoissa asioivat voivat tarkistaa ovatko ne tyhjiä ja siistejä ennen sisään astumista, uutisoi CNN.