Luomuvihanneksia on nyt enemmän – suomalaiset uutuudet ilmestyivät kauppoihin

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Suomalaiset ovat innostuneet luomutuotteiden nauttimisesta viimeisen vuosikymmenen aikana. Etenkin luomukasvikset ovat kasvattaneet suosiotaan tasaisesti koko 2010-luvun ajan. Suomalaisten luomuvihannesten valikoima on laajentunut kysynnän mukaan.

– Parhaillaan käynnissä olevan satokauden myötä kauppojen hevi-osastoille on tullut useita luomuvihanneksia, joita aiemmin ei ole ollut saatavilla kotimaisena. Tämän syksyn luomu-uutuuksia ovat esimerkiksi suomalainen fenkoli, jättisipuli, kyssäkaali ja lehtiselleri, Pro Luomu ry tiedottaa.

Koronakevät kasvatti luomuhedelmien ja -vihannesten menekkiä. Luomukasvisten valikoiman laajenemisen taustalla on sekä luomupuutarhatilojen kasvivalikoiman lisääntyminen että luomutilojen määrän kasvu, kun tavanomaisia puutarhatiloja on siirtynyt luomuun. Viime vuonna Suomessa toimi 195 luomupuutarhatilaa, ja ne tuottivat yhteensä 1 269 hehtaarilla avomaan luomuvihanneksia.