Kuljettaja katseli elokuvaa – autopilotilla ollut Tesla törmäsi poliisiautoon

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Pohjois-Carolinassa asuva ensiapuosaston lääkäri Devainder Goli joutui vakavaan kolariin Tesla-henkilöautollaan. Syynä oli miehen piittaamattomuus liikennettä kohtaan, sillä hän oli luottanut ajoneuvonsa autopilotin toimintaan.

Tesla törmäsi puolen yön aikaan moottoritiellä partioineeseen poliisiautoon. The Smoking Gun kertoo, että 66-vuotias Devainder Goli oli katsonut puhelimeltaan elokuvaa ajon aikana. Hän oli luottanut robottikuljettajansa ajotaitoon.

Tiellä oli kuitenkin tapahtunut aiemmin jo onnettomuus, minkä vuoksi poliisiautot oli pysäytetty keskelle tietä. Jostain syystä Tesla ei havainnoinut näitä ajoneuvoja. Vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin.

Poliisi
Poliisi