Madelaine Petschiä kiusattiin punaisten hiusten vuoksi – nyt rakastaa uniikkia tyyliään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhdysvaltalainen näyttelijäkaunotar Madelaine Petsch tunnetaan parhaiten Riverdale-jännityssarjasta, jossa nainen esittää Cheryl Blossomin roolia. Nyt 26-vuotias nainen avautui haastattelussa siitä millaisia tunteita hänellä on omaa ulkonäköään kohtaan.

Hollywoodissa sekä miehiin että naisiin kohdistuu paljon ulkonäköpaineita. Madelaine Petsch on kuitenkin sinut sen kanssa, että hänen tyylinsä on hieman erilaisempi. Petschin punaiset hiukset voivat tehdä naisesta sopimattoman johonkin tiettyyn rooliin, mutta toiseen hän voi kuitenkin juuri uniikin kauneutensa vuoksi sopia täydellisen hyvin.

Madelaine Petsch kertoi Women’s Health -sivuston haastattelussa siitä, että häntä on nuorempana kiusattu hiustensa vuoksi. Tyttö oli koko koulun ainut punahiuksinen, mikä erotti hänet heti muista. Petschin mielestä onkin outoa ja hienoa, miten nuorena ajateltu heikkous muuttuukin omaksi vahvuudeksi vanhemmiten. Naisen mukaan usein juuri ne asiat, joiden vuoksi joutuu kiusatuksi, tulevatkin olemaan aikuisena niitä parhaimpia ominaisuuksia, jotka erottavat muista.