Hulvaton näky kanalassa – kukko haastoi punaisen vesihanan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eläinmaailmassa lauman johtajuudesta käydään usein veristäkin kamppailua, sillä usein vain yksi lauman eläimistä voi olla johtaja. Siksi uusien tulokkaiden saapuminen laumaan johtaa usein välienselvittelyyn ja kamppailuun lauman alfauroksen asemasta. Tuoreen videon perusteella ajoittain voi syntyä myös väärinkäsityksiä.

Verkossa on nyt julkaistu kanalassa kuvattu video, jossa kukko haastaa vesihanan säätönuppia. Putkimies oli käynyt asentamassa kanalan puolelle säätönupin, jonka kirkkaanpunainen väritys ja jopa muoto mukailevat selvästi kukkojen heltaa.

Siksi kukko ilmeisesti olettaa, että kyseessä onkin teknisen laitteen sijaan hänelle ilmestynyt haastaja. Videolla ei ikävä kyllä nähdä johtiko välikohtaus suurempaan selkkaukseen kuin muutamaan nokkaisuun. Varmaa kuitenkin on, että kukko poistui tästä kamppailusta voittajana.