Suomessa todettiin lähes sata uutta koronavirustartuntaa – suurimmat ryppäät ravintoloista ja juhlista

Uutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tiedottanut, että Suomessa on todettu 98 uutta koronavirustartuntaa. Suurimmat uudet ryppäät ovat Lahdessa ja Äänekoskella. Molemmat pesäkkeet liittyvät vapaa-ajan viettoon.

Päijät-Hämeessä on todettu 23 uutta tartuntaa, joista 18 on Lahdessa ja viisi muualla Päijät-Hämeessä. Tartunnoista suuri osa liittyy jo aiemmin todettuun, ravintolasta alkunsa saaneeseen tartuntaketjuun. Keski-Suomessa on todettu kaikkiaan 25 uutta tartuntaa, joista 14 Äänekoskella, viisi Jyväskylässä ja kolme Saarijärvellä. Lähes kaikki Äänekosken ja Saarijärven tartuntatapaukset liittyvät syyskuun alussa järjestettyyn yksityistilaisuuteen.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

THL:n tiedotteen mukaan Pirkanmaalla uusia tapauksia on 17, joista kuusi Tampereella. Lisäksi Mänttä-Vilppulassa on todettu tapauksia iäkkäiden palvelukeskuksessa. Kanta-Hämeessä tapauksia on 3. Loput tapaukset ovat yksittäisiä tartuntoja tai pieniä tartuntaryppäitä eri puolilla maata. Ihmisten tulisi edelleen huolehtia riittävistä turvaväleistä toiminnassaan.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.

.