Mies kätki pistoolin pakaroiden väliin – poliisi löysi aseen ladattuna

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Louisianassa asuva Justin Savoie on joutunut telkien taakse rikottuaan ehdollista vankeusrangaistustaan. Poliisit olivat pidättäneet miehen asunnosta, jossa oli runsaasti aseita ja huumausaineta tarvikkeineen.

Poliisi raportin mukaan Golden Meadow -nimisellä paikkakunnalla asuva 24-vuotias Savoie on ajautunut lain väärälle puolelle jo viime vuonna. Hän odotti parhaillaan tuomiota törkeistä rikoksista, kun poliisit löysivät hänen marihuanan huuruisesta asunnosta. Miehen hallussa oli käsiase ja hänen autostaan löydettiin niitä lisää.

Lisäksi mies oli askarrellut äänenvaimentimia itse. Hänet toimitettiin poliisiasemalle odottamaan jatkokäsittelyä. Samalla hänelle suoritettiin turvallisuustarkastus. Yllätys oli melkoinen, kun miehen takapuolesta löydettiin vielä yksi pistooli.

The Smoking Gun uutisoi, että poliisin julkaiseman raportin mukaan kyseessä oli .25 kaliiberin Titan-pistooli. Tarina ei kerro, oliko ase peräaukossa vai pelkästään pakaroiden välissä piilossa. Se oli kuitenkin ladattu.

Poliisi