Arnold Schwarzeneggerin ensimmäinen elokuvarooli dubattiin – kuulostaa hämmentävältä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä Arnold Schwarzeneggerin tapa lausua englantia nousi nopeasti tähden uran alussa yhdeksi hänen tavaramerkeistään. Näyttelijän ensimmäistä elokuvaa katsovat saattavat kuitenkin yllättyä Schwarzeneggerin avatessa suunsa ruudulla.

Arnold Schwarzeneggerin näytteli ensi kertaa valkokankaalla 1970 ilmestyneessä elokuvassa Hercules in New York, jossa hänen roolihahmonsa oli New Yorkiin muuttava antiikin tarujen Herculesta. Elokuvan tuottajat eivät olleet vakuuttuneita itävaltalaistähden aksentista ja taidoista näyttelijänä. Niinpä Schwarzeneggerin repliikit dubbasi uudelleen tuntematon amerikkalaisnäyttelijä.

Youtubessa alun perin vuonna 2015 julkaistulla, mutta viime päivinä uudelleen sosiaalisessa mediassa levinneellä videolla verrataan Schwarzeneggerin alkuperäistä ääniraitaa ja dubattua versiota. Schwarzeneggerin dubattu ääni voi kuulostaa tähden omaan ääneen tottuneille korville hämmentävältä ja jopa suoranaisesti väärältä. Toisaalta tähden oma aksentti oli tuolloin vielä niin vahva, ettei tuottajien päätöskään tule varsinaisesti yllätyksenä.