Koko maan polkupyöräratsiat ensi viikolla – takavalo on pimeällä pakollinen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poliisi valvoo pyöräilijöiden näkyvyyttä tehostetusti ensi viikolla koko maassa. Valvonnan tavoitteena on muistuttaa tiellä liikkujia pimeässä näkymisen tärkeydestä. Uusi tieliikennelaki vaatii, että polkupyörässä on oltava valot edessä ja takana pimeällä tai hämärällä. Valot on oltava myös näkyvyyden muuten ollessa huono.

– Polkupyörässä on käytettävä eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista ja taaksepäin punaista valoa näyttävää valaisinta. Valoja voi olla useampia ja ne voi kiinnittää joko pyörään tai pyöräilijään. Uusi asia aikaisempaan lainsäädäntöön on siis se, että pyöräilijän on käytettävä myös takana valoa, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.

Tärkeää on tehdä itsensä liikenteessä muutoinkin näkyväksi. Polkupyörässä täytyy olla heijastimet eteen, taakse ja sivulle, eikä heijastinliivin käyttäminenkään pyöräillessä olisi huono idea. Kallio myös muistuttaa, että polkupyörässä tulee olla lisäksi toimivat jarrut ja myös soittokello on pakollinen. Kypärää poliisi suosittelee vahvasti kaikille pyörällä liikkuville, vaikka sen käyttämättömyydestä ei rangaistakaan.