Nainen laihtui 48 kiloa syömällä – ei käynyt edes kuntosalilla

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

On sanottu, että 70 prosenttia ihmisen painosta muodostuu siitä mitä syö. Loput elämäntavat, kuten kuntoilutottumukset, vaikuttavat 30 prosenttia. Kansas Cityssä asuva Grace Volsky on laihduttanut 48 kiloa kaloreita laskemalla.

Kolmekymppinen Grace painoi 150 kiloa. Nainen yritti unohtaa ylipainosta johtuneen ulkonäkönsä, terveyshaittansa ja mielipahansa. Hänellä oli kuitenkin olo, että ei nauttinut tarpeeksi elämästään. Perheen matka Disney Worldiin muutti kaiken, kun hän joutui suuren kokonsa vuoksi käyttämään invoille tarkoitettuja portteja ja laitteita.

– Olin jonossa ihmisten kanssa, jotka ovat olleet syntymästään asti vammaisia ja minä olin lihottanut itseni siihen tilaan syömällä, hän muistelee.

Hän oli yrittänyt pudottaa aiemminkin painoaan, mutta esimerkiksi kuntosalivierailu aiheutti hänelle häpeää, pahaa oloa ja lannisti mieltä. Nykyään hän syö ainoastaan ollessaan nälkäinen ja lopettaa ollessaan kylläinen. Nykyään hän opettaa myös muille tervettä suhtautumista itseensä ja sitä kautta myös siihen, mitä syö.