Maria Veitolalta leikattiin suuri kasvain: ”Oon ollut tosi vihainen HUSille”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Televisiojuontaja ja toimittaja Maria Veitola jakoi juuri sosiaalisessa mediassa kuvan, jossa hän makaa sairaalapedissä. Naiselta on leikattu rinnasta löytynyt kasvain, jonka olemassaolo oli huomattu jo joulukuussa. Koronaviruksen vuoksi Veitola pääsi kuitenkin vasta nyt leikkaukseen.

Kasvain oli 47-vuotiaan Maria Veitolan mukaan löydetty joulukuussa ja hänelle oli ilmoitettu siitä tammikuussa. Tällöin naiselle oli luvattu, että hän pääsee leikkaukseen puolen vuoden kuluessa, leikkausaika tulisi viikon varoitusajalla ja siitä toipumiseen tähden tulisi varata kuukausi aikaa.

Lääkäri oli kuitenkin tokaissut, että Maria Veitolan tapauksessa niin pitkään ei voitu odottaa. ”Hurja löydös”, lääkäri oli kommentoinut Veitolalle viitaten kasvaimen suureen kokoon.

Maaliskuuhun mennessä kutsua leikkaukseen ei ollut tullut, minkä vuoksi Veitola oli itse ollut yhteydessä sairaalaan. Kesäkuun alussa nainen soitti uudelleen sairaalaan ja ihmetteli minkä vuoksi hän ei päässyt leikkaukseen.

– Oon ollut tosi vihainen HUSille siitä, että sairaala ei ole ollut yhteydessä jonossa oleviin potilaisiin, Veitola kertoo kuvatekstissään.

Yhdeksän kuukautta odotettuaan Maria Veitola pääsi viimein leikkaukseen. Suuri kasvain oli ollut rintaontelossa kietoutuneena ruokatorven ympärille. Kasvain oli painanut sydäntä ja palleaa. Lääkäri oli arvioinut kasvaimen olevan hyvälaatuinen, mutta varmistuksen sille Veitola tulee saamaan myöhemmin. Tällä hetkellä Veitola toipuu Meilahden sairaalassa, jossa hän on saanut sanojensa mukaan erinomaista hoitoa.

https://www.instagram.com/p/CGCZlGvAqY1/