Yhdysvaltojen varapresidenttiehdokkaat väittelivät – kärpänen varasti katsojien huomion

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvalloissa valmistaudutaan jännityksellä marraskuussa järjestettäviin presidentinvaaleihin, joissa ehdolla ovat nykyinen istuva presidentti Donald Trump ja demokraattipuolueen Joe Biden. Tuoreessa televisioidussa väittelyssä mittaa ottivat heidän sijaansa nykyinen varapresidentti Mike Pence ja Bidenin varapresidenttiehdokas Kamala Harris.

Kesken väittelyn katsojien huomion vei jokseenkin yllättävä taho. Mike Pencen päähän lennähti kärpänen, joka viihtyi miehen harmaissa hiuksissa jopa kahden minuutin ajan. Kärpästä tarkoittava The Fly alkoi nopeasti trendaamaan Twitterissä, ja hyönteisestä tuli arvatenkin meemien sekä vitsien aihe.

Pencen ja Trumpin vastustajat muun muassa vitsailivat kaikkien tietävän, mikä houkuttelee kärpäsiä puoleensa. Joe Biden puolestaan jakoi kuvan itsestään kärpäslätkän kanssa, pyytäen lahjoituksia joiden avulla kampanja voisi jatkaa lentämistään. Republikaanisenaattori Rand Paul puolestaan vitsaili kyseessä olleen deep state -salaliiton vakoojaötökkä.