Helsinkiläisravintolan tempauksesta hitti – Sirdien voi varata omalle porukalle jos juo tarpeeksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Helsingin Kalliossa Kolmannella Linjalla sijaitseva pikkuinen anniskeluravintola Pub Sirdie on yksi pääkaupunkiseudun legendaarisimmista kantakapakoista. Koronakurimus on iskenyt myös pienen pubin toimintaan, mutta nyt sen tempaus on noussut koko Suomen tietoon.

Pub Sirdien voi varata oman porukkansa käyttöön, jos lupaa nauttia alkoholituotteita 150 euron edestä kymmenen hengen poppoolla. Tempaus kulkee nimellä Yxcityistilaisuus. Ideana on, että pubissa ilakoi enintään kymmenen ihmistä kerralla tunnin ajan ja he käyttävät ravintolan antimiin vähintään 150 euroa.

– Siispä, me kehiteltiin tällainen paketti, jossa myyntitakuulla saatte koko baarin itellenne. Mukana tulee kyyppari joka annostelee teille juomia ja heittää teidät pihalle jos perseilette, eli yksityistilaisuus ei oo mikään lupa olla kuin siat pellossa. Juotte sitten olutta tai limpparia – niin jos tuntia kohden saatte kulumaan 150e arvosta – ei mitään erillistä vuokraa edes ole. Jokaisen 10 osallistujan kohdalta siis 15e tunnissa. Kuinka helppoa moinen voi ees olla? Ainakin jos juo jotain rustiikkisia artesaanioluita ja jotain siihen kylkeen, niin ei tee edes tiukkaa!, kirjoitetaan Facebookissa.

Päivityksestä tuli heti jättimenestys. Pub Sirdien kanta-asiakkaisiin on lukeutunut vuosien ajan tunnettuja suomalaisia taiteilijoita, aina veteraaninäyttelijöistä yhden hitin laulajiin. Vuonna 1966 perustetun Pub Sirdien tunnelma on omalaatuinen ja intiimi. Pienessä ajanviettopaikassa tutustuu helposti naapuripöydän henkilöihin samalla, kun nautiskelee jukeboxin laajasta musiikkitarjonnasta sekä kylmästä huurteisesta. Pub Sirdien edesmennyt omistaja Petar Petrov jätti jälkensä kaikkien asiakkaiden sydämiin, mutta hänen henkensä elää edelleen.

Moi rakkaat. Nyt kun meidänkin päälle on iskeytynyt nämä alan rajoitukset, niin aateltiin sellasta, että mikä vois olla…

Publiée par Pub Sirdie sur Samedi 10 octobre 2020