Nicole Kidman ja Meryl Streep paljastivat ensimmäiset oikeat etunimensä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni Hollywood-tähti ja artisti on ottanut jossain vaiheessa uraansa käyttöön taiteiljanimen. Nyt valkokankaan vakiotähdet Nicole Kidman ja Meryl Streep paljastivat, että heidän ensimmäiset etunimensä eivät olekaan nämä, joista miljoonat ihmiset heidät tunnistavat.

Meryl Streep kertoi, että hänen oikea etunimensä on Mary. Myös hänen äitinsä, isoäitinsä ja isoisoäitinsä ovat jokainen nimeltään Mary. Sen vuoksi myös hän nimesi tyttärensä Maryksi, koska halusi tuntea yhteenkuuluvuutta ja hyväksyntää perheessään. Isä kuitenkin jossain kohtaa keksi tähdelle lapsena lempinimen Meryl, joka jäi hänelle käyttöön.

Nicole Kidman kertoi BBC-kanavan julkaisemalla videolla hänen alkuperäisen havaijilaisen nimensä. Nainen syntyi Havaijilla, minkä vuoksi vanhemmat halusivat antaa lapselleen myös paikallisen nimen. He valitsivat nimeksi Hōkülani, joka tarkoittaa taivaallista tähteä. Vanhemmat saivat inspiraation nimeen samoihin aikoihin syntyneeltä Honolulu Zoo -eläintarhan elefantilta, joka nimettiin Hōkülaniksi.