Trumpin hallinto suunnitteli: ”Joulupukeille koronarokote ennen muita”

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Joulun vietto saattaa tänä vuonna poiketa merkittävästi edellisvuosista koronatilanteen vuoksi. Nyt Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin hallinnon jäsenen on paljastettu suunnitelleen erikoista ratkaisua joulun pelastamiseksi.

Yhdysvaltojen sosiaali- ja terveysministeriön tiedottaja Michael R. Caputo oli ehdottanut 250 miljoonan dollarin kampanjaa, jossa Joulupukkia esitettävät olisivat saaneet koronavirusrokotteen ennen muita. Joulupukkeja olisi vuorostaan kehotettu mainostamaan rokotetta joulun alla tapaamilleen lapsille. Suunnitelmissa oli antaa koronarokote ennakkoon myös Joulumuoria ja tonttuja esittäville.

Caputon kerrotaan kuvailleen ostoskeskuksissa lapsia tapaavia joulupukkeja elintärkeän ammatin harjoittajksi. Hämmentävä idea tuli julkisuuteen Wall Street Journal -lehden päästyä käsiksi sitä koskeviin asiakirjoihin. Yhdysvaltojen sosiaali- ja terveysministeriön asihteeri Alex Azar on kuitenkin sittemmin todennut, ettei Caputon idea joulupukkien ennenaikaisesta rokottamisesta tule todennäköisesti toteutumaan.