Selena Gomez lanseerasi Rare Beauty -meikkisarjan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Laulajatähti Selena Gomez oli pitkään poissa esiintymislavoilta keskittyessään omaan hyvinvointiinsa. Aiemmin tänä vuonna 27-vuotias nainen kuitenkin palkitsi faniensa odotuksen ja julkaisi uutta musiikkia, minkä lisäksi nainen on ollut mukana kehittelemässä uutta meikkisarjaa.

Selena Gomez julkaisi perjantaina 10. tammikuuta uuden Rare-nimeä kantavan albuminsa. Sittemmin hän paljasti myös salaisen kosmetiikkaprojektinsa, jonka parissa nainen on työskennellyt kaksi vuotta. Rare Beauty -kosmetiikkasarja kantaa samaa nimeä kuin albumi, ja Selena Gomez toimii myös kehittelemiensä meikkituotteiden kasvokuvana.

Selena Gomez kertoo mainosvideolla, että aiemmin tänä vuonna julkaistun Rare Beauty -meikkisarjan idea on kummunnut siitä, että nainen haluaa tuntea olonsa mukavaksi eikä enää yritä olla täydellinen. Laulaja myös toivoo, että naiset lopettaisivat toistensa vertailemisen ja keskittyisivät vain omaan ainutlaatuisuuteensa. Rare Beauty -meikkisarjan tuotteet tulivat myyntiin viime kesällä Sephora-kauppaketjun liikkeissä.