Näin kiireinen Cindy Crawford elää – kuvasi vuorokauden videolle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Malli Cindy Crawford on yksi niitä harvoja supermalleja, jotka ovat pystyneet jatkamaan uraansa muotimaailman huipulla vuosikymmenien ajan. 54-vuotiaan mallin kauneutta ja huulen viereen täydelliseen kohtaan syntynyttä luomea on aina ihasteltu, ja persoonallisen kauneutensa vuoksi Crawford onkin ollut aina niin työllistetty.

Nainen ei ole vieläkään hidastanut työtahtiaan. Nyt Cindy Crawford päästi Vogue-lehden kuvaajat seuraamaan hänen päiväänsä vuorokauden ajan. Nainen aloitti kiireisen päivänsä aamun kuntosalilta. Treenin jälkeen Crawford suuntaa hakemaan kahvia Balthazar-ravintolasta, joka tekee New Yorkissa tähden mukaan parhaan latten.

Cindy Crawford kertoo noudattavansa ruoan suhteen ohjetta, jonka mukaan hän syö terveellisesti 80 prosenttia päivänsä aterioista ja noudattaa samaa kaavaa yhtä päivää lukuunottamatta koko viikon. Päivään mahtuu myös pieni hyväntekeväisyystapahtuma ja herkullinen lounas mallikollega Helena Christensenin kanssa.