Anna Puu on raskaana – odottaa lasta Jukka Immosen kanssa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti Anna Puu ilmoitti hänen Instagram-kanavallaan odottavansa lasta. Laulaja kertoi ilouutiset suloisella kuvalla, jossa hän pitää puolisonsa tuottaja Jukka Immosen kanssa käsiä pyöristyneen raskausvatsan päällä.

– Oon se pieni poika kapselissa, tulin elämää etsimään. Tervetuloa meidän perheeseen, sinä tähtiin kirjoitettu kevään lapsi. Sinua odotetaan suurella rakkaudella, Anna Puu kirjoittaa kuvatekstissään.

Kuvatekstin ensimmäisessä lauseessa artisti lainaa Olavi Uusivirran kanssa julkaistua 2020-kappaletta, jonka tuottajana tuleva isä Jukka Immonen on toiminut. Anna Puu ja Jukka Immonen ovat olleet yhdessä viisi vuotta. Lapsi on 42-vuotiaan Immosen ensimmäinen, mutta 38-vuotiaalla Anna Puulla on kymmenenvuotias tytär edellisestä liitostaan.