George Clooney kiidätettiin sairaalaan – rooliin valmistautuminen meni liian pitkälle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywood-tähti George Clooney on paljastanut laihduttaneensa liian nopealla tahdilla valmistautuessaan tulevaan elokuvarooliinsa. Liiallinen laihduttaminen lyhyen ajan sisällä vei hänet lopulta sairaalahoitoon vähän ennen kuvausten alkua.

Clooney tähdittää Netflixiin 23. joulukuuta ilmestyvää scifidraamaa The Midnight Sky, jonka hän on myös itse ohjannut. Neljä päivää ennen kuvausten alkamista hän alkoi kärsimään voimakkaista vatsakivuista. Sairaalassa tähdellä diagnosoitiin äkillinen haimatulehdus, josta hän joutui toipumaan viikkojen ajan.

– Yritin ehkä liikaa laihtua nopeasti enkä pitänyt itsestäni tarpeeksi hyvää huolta. Toipumisessa kesti muutama viikko eikä se ole helppoa ohjaajana, sillä siinä työssä tarvitsee energiaa. Kuvasimme jäätiköllä Suomessa, mikä teki työstä haastavampaa. Se kuitenkin ehdottomasti auttoi hahmon esittämisessä, Clooney avautui Mirror-lehden haastattelussa.