Suositusta Metal Gear -pelisarjasta elokuva – Star Wars -tähti pääosaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Konami-yhtiön jo vuosikymmenten ajan jatkuneen Metal Gear -pelisarjan pohjalta työstetään elokuvaversiota. Nyt elokuvaversion pääosaan on kiinnitetty Hollywood-tähti, jonka tiedetään haaveilleen roolista jo pidemmän aikaa.

Uusista Star Wars -elokuvista tunnettu Oscar Isaac tulee Deadline-sivuston mukaan näyttelemään Metal Gear Solid -elokuvassa Solid Snakea. Hahmo on haastaviin ja vaarallisiin, sekä hiiviskelyä että toimintaa vaativiin tehtäviin erikoistunut eliittisotilas. Isaac on kertonut haastatteluissa Metal Gearin olevan pelisarja, jonka elokuvaversiossa hän mieluiten näyttelisi.

Elokuvamaisesta tunnelmastaan tunnetun japanilaisen Metal Gear -pelisarjan taustalla on arvostettu videopelisuunnittelija Hideo Kojima. Elokuvaversion ohjaa Kong: Skull Island -elokuvastaan tunnettu Jordan Vogt-Roberts. Metal Gear Solid -elokuvan suunniteltu ensi-ilta ei ole toistaiseksi tiedossa, ja tuotantoon saattavat vaikuttaa Oscar Isaacin kiireinen aikataulu ja koronakriisi.