Jari Aarnio tuomittiin elinkautiseen murhasta

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta. Syyte koski 16. lokakuuta 2003 Helsingin Vuosaaressa tapahtunutta palkkamurhaa.

Syyttäjän mukaan Jari Aarnio oli etukäteen tiennyt yksityiskohtaista tietoa ruotsalaisturkkilaisen Volkan Ünsalin palkkamurhasta. Hän ei kuitenkaan pyrkinyt estämään sitä. Aarnio tuomittiin oikeudessa epävarsinaisesta laiminlyöntirikoksesta, sillä oikeus katsoi hänellä olleen suojeluvastuu Ünsalin hengestä.

Samasta palkkamurhasta tuomittiin aikoinaan elinkautisiin rangaistuksiin neljä ihmistä. Myöhemmin ilmenneiden uusien tietojen myötä tapauksen tutkimukset avattiin uudelleen vuonna 2015. Samasta murhasta oli nyt syytettynä myös United Brotherhood -järjestön entinen johtaja Keijo Vilhunen, mutta STT:n mukaan kyseinen syyte hylättiin.

Oikeus katsoi aiemmin Volkan Ünsalin murhan liittyneen Arlandissa vuonna 2002 tapahtuneeseen arvokuljetusryöstöön. Ünsal oli kertonut ryöstöstä poliisille ja päässyt todistajansuojeluohjelmaan, josta hän irrottautui ennen henkirikosta.