Vanhemmat pilailivat lastensa kustannuksella – väittivät Nutellaa ulosteeksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Verkko on pullollaan hauskoja videoita, joissa nähdään miten vanhemmat pilailevat lastensa kustannuksella. Lapset ovat usein hyväuskoisia ja menevät halpaan helposti, minkä vuoksi pilat onnistuvatkin lähes aina.

Nyt videolla nähdään koostettuna useita eri perheiden kuvaamia tilanteita, joissa sekä äidit että isät ovat tehneet pienille lapsilleen saman sosiaalisessa mediassa levinneen pilan. Pilassa joko äiti tai isä istuu vessan pöntöllä ja pyytää lastaan ojentamaan vessapaperirullan. Kun lapsi ojentaa rullaa, vanhempi osuu lapsen käteen omalla kädellään ja sipaisee siihen Nutellaa.

Videolla nähdään miten lähes jokainen lapsi järkyttyy nähdessään ruskeaa levitettä kädessään. Jokainen luulee ainetta oman vanhemman ulosteeksi, minkä vuoksilapset järkyttyvät monissa tapauksissa itkuun saakka. Lopulta vanhemmat kuitenkin paljastavat, että he sipaisivat lastensa käsiin suklaalevitettä.