Laivasto lennätti dronea sukellusveneen sisällä – julkaisi näyttävän videon

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kauko-ohjattavien lennokkien lennättämistä sukellusveneen sisällä on kuvailtu erittäin haastavaksi, mutta taannoin Hollannin laivasto onnistui siinä. Lopputuloksena syntyi Youtubessa julkaistu näyttävä video.

Alankomaiden kuninkaallisen laivaston videolla kameralla varustettu drone liitää sukellusveneen sisällä. Dronen pienen koon ja sen ohjaajan taitojen ansiosta ansiosta kamera pääsee kuvaamaan sellaisiakin paikkoja, joihin pääsy voisi olla ihmiselle miltei mahdotonta.

Kuten arvata saattaa, osoittautuu laivaston sukellusvene sen sisäpuolelta melkoiseksi sokkeloksi. Videolla nähdään muun muassa ahtaaseen tilaan on mahdutettu konehuone, ohjaamo sekä kantiini- ja keittiötilat.