The Weeknd haluaa Super Bowl -esityksestä elokuvamaisen – sijoitti miljoonia omasta pussista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suosittu kanadalainen RnB-tähti The Weeknd tullaan näkemään tänä vuonna Super Bowl -urheilutapahtuman väliaikaesiintyjänä. Esityksestä lupaillaan näyttävää ja mittavaa jopa Super Bowlin mittakaavalla, eikä artisti ole säästellyt siihen valmistautuessaan edes omia rahojaan.

The Weeknd sijoittaa väliaikaesitykseen seitsemän miljoonaa dollaria omista säästöistään. Artisti kertoo Billboard-lehdelle haluavansa tarjota sen katsojille elokuvamaisen kokemuksen ja varmistaa omalla rahallaan, että se toteutuu hänen oman visionsa mukaisesti. Esityksen vihjattiin jopa olevan puolet normaalia väliaikaesityksiä pidempi, mutta sen on sittemmin vahvistettu olevan normaaliin tapaan 12-13 minuuttia pitkä.

Super Bowlin, eli amerikkalaisen jalkapallon loppuottelun, miljoonien katsojien seuraamaksi väliaikaesiintyjäksi pääseminen on monien musiikkialan tähtien tavoittelema kunnia. Viime vuosina lavalla on nähty muun muassa Shakira ja Jennifer Lopez, Maroon 5, Justim Timberlake sekä Lady Gaga. Supwe Bowl järjestetään sunnuntaina 7. helmikuuta 2021 Floridan Tampassa.