Youtube-pila päättyi traagisesti – luultiin ryöstäjäksi ja ammuttiin hengiltä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Monet Youtube-tähdet tai sellaisiksi pyrkivät kuvaavat toisinaan piilokamerapilavideoita, joissa säikytellään ulkopuolisia ihmisiä. Nyt tämän kaltainen piilokamerapila on johtanut Yhdysvalloissa yhden ihmisen kuolemaan.

20-vuotias Timothy Wilks oli ystävänsä kanssa kuvannut videota Yhdysvaltojen Tennesseen osavaltiossa sijaitsevan Urban Air Trampoline and Adventure Park -huvipuiston parkkipaikalla. He olivat lähestyneet ihmisiä pidellen keittiöveitsiä käsissään. 23-vuotias David Starnes Jr. luuli tilannetta todelliseksi, ja ampui Wilksiä kuollettavasti.

David Starnes Jr. myönsi poliisille ampuneensa tubettajan, mutta kertoi luulleensa omansa ja muiden henkien olleen uhattuna. Tapaukseen liittyen ei ole Buzzfeed-sivuston mukaan tehty toistaiseksi pidätyksiä. Youtubessa suositut ryöstöjä esittävät piilokameravideot ovat ennenkin johtaneet vaaratilanteisiin, ja esimerkiksi viime elokuussa tubettajina tunnetut Stokesin kaksoset pidätettiin heidän esitettyään ryöstävänsä pankin ja kaappaavansa Uberin.