Bam Margera sai potkut uudesta Jackass-elokuvasta – vaatii faneja boikotoimaan sitä

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Jackass-sarja on saamassa jatkoa jo neljännen, myöhemmin tänä vuonna ensi-iltansa saavan elokuvan muodossa. Nyt alkuperäisiin Jackass-tähtiin lukeutunut Bam Margera on kertonut saaneensa potkut tuotannosta ja herättänyt samalla jälleen huolta hyvinvoinnistaan.

Bam Margera avautui Jackass 4 -elokuvasta poistetuksi tulemisesta sittemmin poistetuissa videoissaan. Tähden mukaan hänen ideoitaan kuitenkin käytettiin jatko-osassa. Margera kehotti seuraajiaan boikotoimaan elokuvaa ja lähettämään mielummin hänelle dollareita, jotta hän voisi tehdä oman versionsa elokuvasta.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Viime vuosina päihdeongelmista kärsineen ja lain kanssa tekemisissä olleen Margeran mukaan hänelle tehtiin kuvauksissa säännöllisesti alkoholi- ja huumetestejä, minkä lisäksi hän kertoo saaneensa tuotantoyhtiöltä masennuslääkkeitä. TMZ-sivuston mukaan tähti myönsi myöhemmin juoneensa lasillisen viiniä ja seitsemän olutta ennen avautumisvideoidensa kuvaamista. Margeran videolla tekemiä väitteitä ei toistaiseksi ole kommentoitu Paramount-tuotantoyhtiön tai muiden Jackass-ryhmän jäsenten taholta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.