Hoviasiantuntija: ”Meghan Markle ja prinssi Harry enemmän julkkiksia kuin kuninkaallisia”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdistyneen kuningaskunnan arkistokraattiset puitteet Kalifornian aurinkoon vaihtaneet Meghan Markle ja prinssi Harry opettelevat nyt uudenlaista elämää. Parin on kerrottu haaveilleen enemmän tavallisesta perhe-elämästä hoviin kuultuaan.

He luopuivat kuninkaallisista titteleistä, eduista ja velvollisuuksista. Hoviasiantuntija Katie Nicholl kertoo, että Sussexin herttuapari haikailee todennäköisesti Hollywoodin glamourista ja julkisuudesta enemmän kuin kuninkaallisuudesta. He ovat ottaneet muun muassa kantaa Yhdysvaltojen tulevaan presidentinvaaliin, vaikka kuninkaallisten ei ole sopivaa olla poliittisesti aktiivisia.

Pari on solminut sopimuksen suoratoistopalvelu Netflixin kanssa ja monet odottavat näkevänsä heidät punaisella matolla heti seuraavan tilaisuuden koittaessa. Nicholl sanoo Closer-lehdelle, että pari on enemmän julkkiksia kuin kuninkaallisia.