Uuden Mortal Kombat -elokuvan traileri julki – fanit innostuivat brutaalista menosta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Väkivaltaisesta sisällöstään tunnetut Mortal Kombat -tappelupelit ovat pitäneet pintansa jo lähes 30 vuoden ajan. Sarja sai vuonna 2019 jo 11. osansa. Nyt pelien pohjalta on tehty uusi elokuvaversio, joka saa ensi-iltansa tänä keväänä.

Uudessa Mortal Kombat -elokuvassa uransa parhaat päivät nähnyt vapaaottelija Cole Young huomaa joutuneensa Sub-Zero -nimisen salamurhaajan kohteeksi. Pian hänet värvätään legendaaristen taistelijoiden joukkoon MMA-kamppailukehiä huomattavasti vaarallisempaan turnaukseen, Mortal Kombatiin. Panoksena on turnauksessa on koko Maapallon kohtalo.

Tulevan Mortal Kombat -elokuvien on lupailtu olevan brutaalin sisältön puolesta aikaisempaa elokuvaversiota lähempänä pelien tunnelmaa.  Elokuvasta onkin julkaistu kaksi traileria, josta lapsilta kielletty versio on katsottavissa vain Youtubessa. Muun muassa Saw-kauhuelokuvasta tunnetun James Wanin tuottaman Mortal Kombatin ensi-ilta on 16. huhtikuuta 2021.