Kalastajan mutanttisaalis hämmästyttää – tosielämän Baby Shark?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Merten ja järvien syvyyksistä nostetaan toisinaan kuivalle maalle suoranaisesti hämmentävän näköisiä otuksia. Nyt viraalihuomiota on kerännyt erään indonesialaisen kalastajan merestä nappaama hai. Sen ulkonäkö ei ole lajinsa perinteisimmästä päästä.

Abdullah Nurenin verkkoon oli päätynyt hai, jonka vatsasta paljastui kolme poikasta. Yksi poikasista poikkesi ulkonäöltään melkoisesti lajitovereistaan. Koska kalan silmät sijaitsivat eri kohdassa kuin hailla yleensä, on sen piirteitä on kuvailtu jopa ihmismäisiksi.

Kuvat ja videot epätavallisen näköisestä haista levisivät nopeasti internetissä. Otus toi monien mieleen Baby Shark -musiikkivideon vauvahain. Mutanttihaita verrattiin sosiaalisessa mediassa myös muun muassa Michelin-ukkoon, Klu Klux Klanin jäseniin ja Harry Potter -pahis Voldemortiin.