Korkeasaaren karhut heräsivät talviunilta – kirmasivat riemulla lumileikkeihin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Korkeasaaren karhujen talviuni on päättynyt. Karhut nukkuivat runsaslumisen talven ansiosta makoisat kolmen kuukauden pituiset unet. Viime vuonna talviuni kesti kuukauden vähemmän.

– Lämpöasteet ja lumien sulaminen näyttävät herättävän karhut myös Korkeasaaressa. Joitakin viikkoja sitten suojasäiden aikaan karhut havahtuivat hereille, söivät hieman ja jatkoivat uniaan pitkän pakkasjakson yli. Pakkasten lauhduttua talvipesässä alkoi jälleen liikehdintä, Korkeasaaresta kerrotaan.

Korkeasaaren julkaisemalla videolla nähdään, kuinka 20- ja 15-vuotiaat naaraskarhut innostuvat heräämisensä jälkeen lumileikeistä. Toinen karhuista kaivoi ensi töikseen lumen alta vanhat herkkunsa. Sen jälkeen karhut hoitivat talviturkkiaan kihnuttamalla sitä puunrunkoihin ja lumeen. Lumessa kieriskelyt päättyivät mahalaskuun mäkeä alas.