Jennifer Garner muistelee kulunutta vuotta – lapset jäivät ilman synttärijuhlia

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä Jennifer Garner on yrittänyt koronaviruksen aiheuttaman hiljaisen työtilanteen ja sosiaalisen eristäytymisen ajan pitää itsensä kiireisenä. Nainen on opetellut laittamaan ruokaa ja leipomaan, minkä lisäksi hän on tehnyt maatilatöitä ja viettänyt aikaansa kolmen lapsensa, Violetin, Seraphinan ja Samuelin, kanssa.

Jennifer Garnerin mielestä kulunut vuosi on ollut todella vaikea. Koronatilanteen vain jatkuessa jokainen hänen perheenjäsenistään on viettänyt syntymäpäiviä ilman juhlia ja ilman vieraita. 48-vuotias perheenäiti on myös surullisena katsonut Daily Mail -sivuston mukaan vierestä kun hänen lapsensa ovat joutuneet eristäytymään ja viettämään elämäänsä vain Zoom-videopuheluiden välityksellä.

Jennifer Garner julkaisi taannoin Instagram-kanavallaan surkuhupaisan videon, jossa hän muisteli matkustamista. Garner on koko korona-aikana viihdyttänyt sosiaalisessa mediassa seuraajiaan hyväntuulisilla videoilla, joiden tarkoituksena on ollut keventää tähden fanienkin mieltä.