Sekava tilanne videolle – peuralauma rynnisti tien yli ja hyppi autojen päälle

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Hirvi- ja peurakolarit eivät ole leikin asia, sillä pahimmillaan ne voivat aiheuttaa sekä aineellisia että ruumiillisia vammoja. Metsien halki kulkevilla autoteillä kannattaakin olla tarkkana, kuten tuore viraalivideo osoittaa.

Yhdysvaltojen Michiganissa sijaitsevan Oaklandin piirikunnan seriffin toimiston jakamalla videolla autoilija joutuu yllättävään lähteltä piti-tilanteeseen. Kesken matkan metsästä rynnistää kokonainen lauma peuroja, jotka ylittävät tien aivan tiellä kulkevien autojen vierestä.

Videolla eläinten nähdään suorittavan pitkiä ja korkeita loikkia ajoneuvojen yli. Yksikin eläimistä hyppää aivan auton tuulilasin edestä. Poliisin mukaan kaikki osapuolet selvisivät tilanteesta kuitenkin säikähdyksellä, sillä yksikään ihminen tai eläin ei loukkaantunut sen aikana.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.