Jennifer Garner pelkää maailmanloppua – testaa tasaisin väliajoin selviytymiskykynsä luonnossa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hollywood-tähti Jennifer Garner muistetaan etenkin hänen rooleistaan elokuvissa 13 ja risat, Daredevil sekä Elektra. Moni muistaa tähden myös hänen viisi vuotta kestäneestä roolistaan Alias-televisiosarjassa. Nyt nainen on ollut mukana tähdittämässä uutta Yes Day -nimistä elokuvaa.

Splash News

Netflixissä julkaistu kokoperheen elokuva Yes Day perustuu siihen, että vanhemmat suostuvat päivän ajan kaikkiin lasten pyyntöihin. Jennifer Garnerin mukaan teema oli sopiva etenkin korona-aikaan, jolloin hän on viettänyt paljon lasten kanssa aikaa kotona. Garner on yrittänyt viihdyttää myös tosielämässä omia lapsiaan keksimällä erilaisia seikkailuja paikkoihin, joissa ei todellisuudessa ole oikein mitään ihmeellistä.

Splash News

Kodin lisäksi perhe on viettänyt silloin tällöin aikaansa vuokratuilla mökeillä. 48-vuotias Jennifer Garner kertoi Sean Evansin tuliseen siipihaasteeseen osallistuessaan, että hän kärsii maailmanlopun pelosta. Sen vuoksi nainen valitseekin lomanviettopaikaksi usein hyvin alkeellisen mökin keskeltä luonnon rauhaa. Tähden mieltä rauhoittaa ajatus siitä, että hän pystyisi selviämään yksin luonnossa ilman palveluita tai apua.