Äsken julkaistun tutkimustuloksen mukaan 55 prosentilla englantilaisista on vasta-aineita koronavirukseen elimistössään. Lukema perustuu verikokeista saatuihin vasta-ainenäytteisiin ja rokotteen saaneiden määrään.
– On edelleen monia ihmisiä, jotka ovat saaneet ensimmäisen rokotteensa, mutta eivät ole vielä saaneet toista annostaan, joten seuraamme säännöllisesti vasta-ainepositiivisuutta rokotusohjelmien jatkuessa, Yhdistyneen kuningaskunnan tilastokeskuksesta kerrotaan Independent-lehdessä.
Suuri osa on saanut vasta rokoteohjelman ensimmäisen annoksen. Maan terveysviranomaiset aikovat kasvattaa verinäytteiden keräämistä tulevina kuukausina. Tarkoituksena on nähdä entistä selkeämmin, kuinka vasta-ainetasot muuttuvat Ison-Britannian väestössä, ja oppia lisää toisen annoksen vaikutuksesta.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Englanti, koronavirus, rokote tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.