Mies tunsi jotain outoa takapuolessa – pöntöstä paljastui 3,6-metrinen käärme

Ohhoh! · Tim Isokivi

Oman kodin vessa on tila, jossa useimmat toivovat vain saavansa asioida rauhassa ilman yllättäviä tilanteita. Taannoin eräs thaimaalainen mies sai kuitenkin järkyttyä pahimman kerran istuttuaan Samut Prakanissa sijaitsevan kotinsa wc-pöntölle.

Somchai-niminen mies oli toimittamassa tarpeitaan vessanpöntöllä sunnuntaipäivänä, kun hän tunsi jonkin osuvan takapuoleensa. Miehen tähystellessä pönttöön hän huomasi valtavan kokoisen pytonkäärmeen tuijottavan takaisin. Somchai pomppasi ylös wc-istuimelta ja veti nopeasti housut jalkaansa.

Mies oli yrittänyt heittää 3,6-metrisen käärmeen päälle pesuainetta säikäyttääkseen sen pois, onnistumatta siinä. Paikalle hälytetyt palokunnan jäsenet yrittivät päästä matelijaan käsiksi varovasti, jotta se ei säikähtäisi ja pakenisi viemäriin. Lopulta pyton saatiin Newsweek-lehden mukaan kiinni ja vapautettiin turvallisesti takaisin luontoon.