Kuntotarkastaja jäi kiinni – tyydytti itseään Elmo-nukella

Ohhoh! · Tim Isokivi

Asunnon kuntotarkastajana työskentelevä mies on pidätetty odottamattomasta teosta tarkastuskäyntinsä aikana. Hän jäi kiinni tyydytettyään itseään lelulla tarkistettavana olleessa kodissa Yhdysvaltojen Michiganissa.

Kevin Wayne VanLuven oli tarkastamassa 22-vuotiaan naisen kotia Clarkstonissa ennen kiinteistön asettamista myyntiin. Käynti sai yllättävän käänteen miehen otettua lastenhuoneessa olleen Elmo-nuken käteensä ja harjoitettuaan sillä itsetyydytystä. Lopuksi VanLuven laittoi nuken alkuperäiselle paikalleen.

Kuntotarkastaja oli tietämättään jäänyt teosta kiinni videolle, sillä lastenhuoneessa oli turvakamera. Detroit Free Press -lehden mukaan pidätetty VanLuven kiisti tekonsa alkuun poliisille. Lopulta hän kuitenkin myönsi sen ja pahoitteli tekoaan saatuaan tietää aktin tallentuneen videolle turvakameran toimesta.