Nightwishin laulaja Floor Jansen sairaalaan – sappikivä ja haimatulehdus

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Nelikymppinen Nighwishin laulaja Floor Jansen on joutunut ensiapuun Joensuussa. Nainen oli saapunut Suomeen virtuaalikeikkojen harjoituksia varten, mutta herännyt valtavaan vatsakipuun.

Naisella oli todettu sairaalassa haimatulehdus. Samalla todettiin, että hänen sappirakkonsa oli arpeutunut ja siellä oli yhteensä 15 sappikiveä. Lopulta koko sappirakko jouduttiin poistamaan leikkauksessa.

Leikkaukset eivät tule vaikuttamaan Nightwishin virtuaalikeikkoihin toukokuussa. Keikkojen oli tarkoitus olla jo maaliskuussa, mutta niitä siirrettiin yhtyeen basisti Marko Hietalan siirryttyä elämässään bändin ulkopuoliseen elämään.