Rocktähti väitti koronavirusta huijaukseksi – sairastui nyt rajusti koronavirukseen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rocktähti Ted Nugent nousee aika-ajoin otsikoihin availtuaan sanallista arkkua päivän polttavista aiheista. Viime aikoina hän on herättänyt huomiota erityisesti koronaan liittyvistä ja sitä vähättelevistä kommenteista. 72-vuotias Nugent on muun muassa kutsunut koronaa huijaukseksi, ja kertonut ettei se eole tavallista flunssaa pahempi sairaus.

Nyt Ted Nugent on saanut karulla tavalla huomata olleensa pahasti väärässä, sillä koronavirus on kaikea muuta kuin flunssa. Nugent on nimittäin paljastanut saaneensa itse vakavan koronavirustartunnan. Facebook-julkaisussaan rokkari kertoo oireiden jatkuneen 10 vuorokauden ajan ja tunteneensa, kuin hän olisi kuolemassa.

– Pääni oli turvonnut, särkyjä ympäri kehoa, voi luoja mikä murheenkryyni. Voin kirjaimellisesti hädin tuskin ryömiä ulos vuoteestani viime päivinä, mutta lopulta tein niin. Minä ryömin, Nugent avautui.

Hiteistään, kuten Cat Scratch Fever ja Strangehold tunnettu Ted Nugent kertoi koronatestin lopulta vahvistaneen hänen sairastavan covid-19 -tautia. 1960-luvulla uransa aloittaneen muusikon mukaan hän ei silti aio ottaa koronarokotetta.