Billie Eilish julkaisee odotetun uuden levyn – esimakua uudella musiikkivideolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

19-vuotias laulaja-lauluntekijä Billie Eilish on noussut muutamassa vuodessa yhdeksi modernin popin suurista nimistä. Tähti paljasti taannoin julkaisevansa tänä vuonna odotettua jatkoa When We All Fall Asleep, Where Do We Go -albumille.

Mustavihreäksi värjätyn hiustyylinsä blondiksi vaihtanut Billie Eilish tarjoilee nyt esimakua tulevalta Happier Than Ever -albumiltaan. Your Power -niminen kappale on jälleen syntynyt tähden ja hänen Finneas-veljensä yhteistyönä. Kappaleen tuoreen musiikkivideon Billie Eilish ohjasi itse.

Tuleva Happier Than Ever on Billie Eilishin toinen pitkäsoitto. Sen on määrä ilmestyä 30. heinäkuuta 2021. Albumilta on saatu esimakua tuoreen Your Power -kappaleen ohella myös My Future ja Therefore I Am -singlejen muodossa.