Sara ”Smoukahontas” Forsberg asteli ensimmäisenä BB-taloon – Rosa Meriläinen ja Toni Nieminen perässä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen Big Brotherin julkkiskausi käynnistyy tänään. Tuntia ennen muita asukkaita ensimmäisenä taloon sai kunnian astella maailmanlaajuista huomiota vuosia sitten YouTubessa saanut Sara Forsberg. Hän nousi suureen somesuosioon Smoukhahontas-kielinaisena videoillaan. Pietarsaaressa syntynyt kaunotar toimii nykyisin radiojuontajana.

Tuntia Forsbergin jälkeen taloon asteli 45-vuotias Rosa Meriläinen. Sara kertoi heti ensitöikseen Meriläiselle juhlivansa tänään synttäreitä ja tehneensä niiden vuoksi hieman valmisteluja. Kolmantena taloon asteli lahtelainen entinen mäkihyppääjä Toni Nieminen. Viime vuosina ravimaailmaan keskittynyt Nieminen veikkaa BB-vierailun johtavan siihen, että hän joutuu pois mukavuusalueeltaan.

Tänään alkava Big Brother -tuotantokausi kestää poikkeuksellisesti vain 19 päivää, joiden aikana julkkikset joutuvat jatkuvasti kilpailemaan paikastaan BB-talossa. Häätöjä nähdään nimittäin neljästi viikossa, ja sen myötä myös nimeämisiä ja muita tehtäviä on enemmän kuin aiemmin. Kausi huipentuu finaaliin torstaina 20. toukokuuta, jolloin koko kisan voittaja kuittaa itselleen 30 000 euron rahapalkinnon.