Kim Jong-un teloitutti kuoronjohtajan – koska tämä oli eri mieltä esityksestä

Uutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un on teloittanut yhden maansa kuoronjohtajista, koska mies oli ollut eri mieltä helmikuussa järjestetystä esityksestä. Pohjois-Koreassa oli juhlittu Kim Jong-unin isän, eli Kim Jong-ilin syntymäpäivää pjongjangilaisessa teatterissa.

Newsweekin mukaan teatterissa oli nähty juhlapäivän kunniaksi taikatemppuja sisältänyt show. Kim Jong-un oli ollut esityksestä haltioissaan. Sen sijaan hän oli sivukorvalla kuullut, kun eräs kuoronjohtaja oli kertonut, että esitys ei ollut hänen mieleen. Hänet pidätettiin myöhemmin saman iltana.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Kaikki juhlissa esiintyneet pohjoiskorealaiset kutsuttiin teatteriin neljä päivää myöhemmin. Pidätettynä ollut kuoronjohtaja oli paikalla sidottuna. Kolme AK-47 Kalašnikov rynnäkkökiväärillä aseistettua sotilasta ampui täydet 30 luodin lippaat kuoronjohtajaan kymmenen metrin päästä. Kuoron piti kävellä ruumiin ohi.

Kuoronjohtajaan ammuttiin yhteensä 90 luotia, mikä teki ruumiista liian painavan nostettavaksi. Pohjois-Koreasta paennut Yeonmi Park kertoo, että teloituksia tapahtuu maassa usein. Niitä todistavat ihmiset traumatisoituvat loppuelämäkseen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.

.