MC Kevin on kuollut – putosi parvekkeelta epäselvissä olosuhteissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Cavalo de Troia -listahitin muutama vuosi sitten julkaissut MC Kevin, eli Kevin Nascimento Bueno on kuollut viime viikonloppuna 23-vuotiaana Rio de Janeirossa, Brasiliassa. Hän yritti hypätä hotellin viidennestä kerroksesta uima-altaaseen, mutta hyppy meni pieleen.

Kaksi viikkoa aiemmin Deolane Bezerran kanssa naimisiin mennyt MC Kevin kiidätettiin sairaalaan, mutta hän menehtyi myöhemmin vammoihinsa. Miehen kuolemasta on kahta eri teoriaa, joista toisen mukaan hän ei hypännyt tahallaan parvekkeelta. Kyseessä olisi ollut liukastuminen.

Toisen teorian mukaan hän hyppäsi parvekkeelta karkuun tuoretta vaimoaan, joka oli tullut hotellihuoneeseen. MC Kevinin näet kerrottiin olleen huoneessa toisen naisen kanssa. Virallinen kuolinsyy on sydämenpysähdys, Mirror kertoo.