Suomen tapahtuma-ala syvässä kriisissä – Williamilta pysäyttävä Save The Night -video

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa tapahtuma- ja kulttuuriala ovat syvässä kriisissä, sillä Sanna Marinin hallituksen rajoitustoimet ovat pysäyttäneet koko alan jo 15 kuukaudeksi. Hallituksen määräämiä rajoitustoimia ei kaikilta osin voida perustella edes koronakriisillä, ja viime aikoina myös kultturialan tekijät ovat heränneet tähän vakavaan epäkohtaan.

Tulevan kesän piti olla festarikesä, mutta hallituksen maaliskuuksi lupaama tapahtumatakuuta ei toteutunut ja huhtikuun puolivälissä merkittävä osa Suomen suurimmista festivaaleista peruttiin lähes samanaikaisesti. Nyt tapahtuma- ja kulttuuriala elättävät vielä toiveita tapahtumien toteutumisesta ja töihin pääsystä. Sen merkeissä William on nyt kantanut kortensa kekoon Save The Night -videollaan.

Williamin Shakespeare-debyyttialbumin julkaisutilaisuutta ei ole saatu järjestettyä koronatoimista johtuen, joten nyt hän esittelee albuminsa kappaleita videolla. Samalla nähdään myös tapahtuma-alan ammattilaisia muun muassa Tavastialla, Tampereen Ratinan stadionilla ja G Livelabissa kuten myös Finlandia-talolla. Tällä tietoa Williamin ensimmäinen täyspitkä keikka nähdään YleXPopissa 5. kesäkuuta.

– Olen kiitollinen, että sain mahdollisuuden tehdä tämän siistin projektin, vaikka levynjulkkarit peruttiin. Yhteistyön myötä pystyin ottamaan työryhmään mukaan alan kovimpia tekijöitä ja omalta osaltani tukea alan ahdinkoa. Tämän jälkeen oon valmis oikeille keikoille. Mixtapelle saatiin taltioitua ajankuvaa ja mun isoimpia biisejä. On siel yks yllärikin lopussa. Toivottavasti päättäjätkin alkaisivat pikkuhiljaa toimia lupausten sijaan, William kertoo ja lähettää viestin Sanna Marinin hallitukselle.

Save The Night on osa kansainvälistä hanketta, jolla pyritään paikallisesti tukemaan ahdinkoon joutuneita artisteja sekä tapahtuma- ja yöelämän ammattilaisia.

Katso Williamin video tästä.