MTV: Miss Universum -kilpailuun osallistunut Viivi Aaltonen: ”Voittajat korjanneet ulkonäköään kauneusleikkauksilla”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Miss Suomi 2020 Viivi Aaltonen osallistui äskettäin Miss Universum -kilpailuihin. Hän on nyt kertonut MTV:n haastattelussa, että toivoisi kilpailujärjestäjien arvostavan enemmän luonnollista kauneutta. Hän ei sijoittunut 21. parhaan joukkoon.

– Tänä vuonna kaikki viiden joukkoon sijoittuneet olivat veitsen alla käyneitä. Ei se kerro heidän persoonasta yhtään mitään. Tietenkin kun on itse luomu, niin toivoisi, että sitä arvostetaan kilpailuissa, mutta ei minulla ole sinänsä kauneusleikkauksia vastaan, Aaltonen kertoi MTV:n haastattelussa.

Instagramin sisällön perusteella Aaltonen aikoo nyt keskittyä elämässään kesään ja kärpäsiin. Hän aikoo suorittaa opintonsa loppuun ja keskittyä työntekoon. Aaltonen treenasi Miss Universum -kilpailuihin kaksi vuotta.

– Ajattelin alottaa iisisti – reilun parin vuoden sykkiminen verottaa ja nyt viikon nukkuneena sanon, että nukun vielä toisenkin!