Taylor Swift levytti hittinsä uudelleen – Kelly Clarksonin neuvosta tuli somehitti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti Taylor Swift on viime vuosien aikana käynyt kovaa kamppailua tuottajiensa ja levy-yhtiön kanssa hänen musiikkinsa oikeuksista. Swift yritti pitkään ostaa itselleen kaikkia oikeuksia omaan musiikkiinsa, mutta levy-yhtiö ei suostunut myymään naisen tekemiä kappaleita hänelle itselleen.

Hävittyään pitkän taistelun Taylor Swift päätti nauhoittaa kaikki vanhat levynsä uusiksi saadakseen jokaisesta tekemästään kappaleesta julkaistua version, jonka kaikki oikeudet hän itse omistaa. Nyt tähti on julkaissut uudelleen äänitettyjä versioita, jotka ovat menestyneet jopa paremmin kuin alkuperäiset nauhoitukset, koska tähden fanit ovat halunneet tukea naista.

Twitterissä on alkanut nyt leviämään Kelly Clarksonin kolme vuotta sitten antama neuvo. Tällöin kun Taylor Swift taisteli musiikkinsa oikeuksista, Clarkson neuvoi tähteä nauhoittamaan kappaleet uudelleen.

– Ihan vain ajatuksena, sinun pitäisi mennä studioon ja äänittää uusiksi kaikki kappaleet, joiden mastereita et omista. Laita niihin hieman uutta näkökulmaa ja taidetta, joten fanit eivät enää osta vanhoja. Minä ostaisin kaikki uudet versiot vain todistaakseni pointin, Clarkson neuvoi Taylor Swiftiä 14. heinäkuuta vuonna 2019.