Suomalaiset innostuivat veneilystä – myynti kasvanut räjähdysmäisesti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Korona-aika on lisännyt Suomessa paitsi mökkeilyn, myös veneilyn suosiota. Veneiden myynti on ollut kasvussa jo jonkin aikaa, eikä se ole osoittanut hiipumisen merkkejä.

Vuonna 2020 ensirekisteröityjen vesikulkuneuvojen määrä kasvoi merkittävästi. Vielä vuosina 2016-2019 ensirekisteröintejä tehtiin 3 500 – 4 000 per vuosi, kun taas vuonna 2020 määrä kohosi yli 4 700 ensirekisteröintiin. Määrä kasvoi viime vuonna noin 20 prosenttia vuoden 2019 lukemista.

Tänä vuonna veneiden myynti on lisääntynyt entisestään. Tammi-toukokuun aikana ensirekisteröintejä tehtiin noin 32 prosenttia enemmän kuin edellisvuotena samana ajanjaksona. Pelkästään toukokuussa ensirekisteröitiin yli 1 500 venettä ja muuta vesikulkuneuvoa.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Henri Wallenius kertoo STT:lle uskovansa venemyynnin lisääntymisen johtuvan ainakin osittain koronasta. Ulkomaiden sijaan ihmiset lomailevat nyt Suomessa ja viettävät aikaa etenkin kesämökeillä vesistöjen läheisyydessä. Perinteisempien veneiden lisäksi suosiossa ovat olleet esimerkiksi vesiskootterit, joita ensirekisteröitiin vuonna 2020 lähes kaksinkertaisesti vuoden 2016 määrään verrattuna.