Tarja Turuselta kirja – mukana runsaasti ennennäkemättömiä valokuvia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tarja Turunen on tullut tunnetuksi lukuisissa eri musiikin tyylilajeissa kunnostautuneena laulajana. Nightwish-yhtyeen vokalistina kuuluisuuteen noussut tähti on bändistä eroamisen jälkeen tehnyt kansainvälistä uraa sooloartistina. Nyt Turunen on julkaisemassa elämäänsä ja uraansa perehtyvän kirjan.

Tarja Turusen Singing in my Blood -kirja syntyi koronapandemian vuoksi vietetyn keikkatauon aikana. Yli 200-sivuinen kovakantinen ja isokokoinen kirja tulee sisältämään tekstin lisäksi ennennäkemättömiä valokuvia täjden elämän varrelta. Vielä tämän vuoden aikana ilmestyvän kirjan tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole paljastettu.

– Laulaminen on minlla veressä. Olen nauttinut esiintymisestä pikkutytöstä saakka… Vuonna 2020 en päässyt lavalle, ja siksi käytin paljon aikaa valokuva-albumeiden selaamiseen. Mukana oli iloisia lapsuusmuistoja, varttumista ja musiikin tekemistä, faneihin tutustumista ja maailmalla matkustamista nauhoittaen ja esiintyen, hauskaa pitäen. Kyseiset muistot täyttävät tämän kirjan, Tarja Turunen kuvailee tiedotteessa.

 

https://www.instagram.com/p/CQRD2iyJD78/