Muotibrändi Kenzon perustaja kuoli koronavirukseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuuluisan muotitalon perustanut Kenzo Takada on kuollut pariisilaisessa sairaalassa koronavirukseen. Hän menehtyi virustartunnan aiheuttamiin komplikaatioihin jo viime vuoden lokakuussa. Kenzo-merkin perustaja oli kuollessaan 81-vuotias.

Kenzo perustettiin vuonna 1970, ja se nousi aikakausien aikana yhdeksi tunnetuimmaksi muotimerkiksi. Tyylissä yhdisteltiin miehen japanilaista alkuperää länsimaiseen kulttuuriin. Hän on asunut Euroopassa, Ranskam pääkaupunki Pariisissa, jo 60-luvulta asti.

Takada Kenzon kuoleman vahvistivat hänen lähipiirinsä. Kenzo-merkissä on mukana tunnettujen hajuvesien lisäksi ihonhoitotuotteita ja vaatteita. BBC kertoo miehen tiedottajan kuvailleen, että Kenzo ei koskaan lopettanut muodin ja taiteen luomista.