Mustikkasato kärsinyt helleaallosta – marjat pieniä kuin pippurit

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Monet marjastajat ovat käyneet etsimässä ensimmäisiä mustikoita metsästä ja saapuneet takaisin kotiin pettyneenä. Marjoja on hyvin vaihtelevasti ja usein niiden koko on jäänyt pieneksi. Syynä on helteet.

Luonnonvarakeskuksen mukaan mustikan pääsatokausi on alkanut eteläisessä Suomessa. Runsaasta kukinnasta ja onnistuneesta pölytyksestä huolimatta mustikkasato jää kuivuuden takia enintään keskinkertaiseksi. Havaintometsien raaoista mustikoista hieman yli 60 prosenttia on päässyt kypsiksi marjoiksi saakka, kun pitkäaikainen keskiarvo on yli 80 prosenttia.

– Kuivuus on verottanut selvästi mustikkasatoa. Kuivuus pienentää myös kypsän mustikan kokoa, joten täydet mustikkasangot ovat monin paikoin työn takana tänä vuonna, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Rainer Peltola.

– Näyttää siltä, että mustikkasatoa heikentäneet helteet ovat olleet erittäin otollisia puolukkaa pölyttävien hyönteisten aktiivisuudelle. Puolukka myös kestää kuivuutta mustikkaa paremmin, joten puolukkasadosta voi tulla hyväkin, Peltola kertoo.