Korona leviää rajusti Uudellamaalla – maskit pakolliseksi myös ulkoilmatapahtumiin

Lifestyle Matkailu Terveys · Terhi Piiroinen

Koronavirustartunnat ovat nyt kuudetta viikkoa kasvussa Uudellamaalla ja alue on nyt leviämisvaiheen kynnyksellä. Koronakoordinaatioryhmän mukaan tartuntoja ja altistumisia tapahtuu erityisesti yleisötapahtumissa kuten festivaaleilla, yksityistilaisuuksissa sekä ravintoloissa, baareissa ja yökerhoissa.

– Nykyisen tilanteen ollessa voimassa esitämme tapahtumajärjestäjille käytössä olevan maskisuosituksen tiukentamista siten, että suositus koskee sisätilojen lisäksi myös ulkotiloja. Muita terveysturvatoimia unohtamatta, sanoo HUSin vs. johtajaylilääkäri Jukka Louhija.

Valtaosalla alle 60-vuotiaista ei ole vielä kahden rokoteannoksen suojaa, ja koronavirus leviääkin nyt rokottamattomien ja kerran rokotettujen keskuudessa. Suomessa on todettu perjantaina 748 uutta koronatartuntaa. Suomalaisista noin 1,9 prosenttia on sairastunut koronavirukseen 1,5 vuotta kestäneen epidemian aikana. Kuolleita on yhteensä 982. Kuolleiden mediaani-ikä on 82 vuotta ja heistä 95 prosentilla on ollut yksi tai useita pitkäaikaissairauksia.